|
Etusivu
Teisko-Seura
Seuran
historia
Seuran toiminta
Liity seuraan
Myyntituotteet
Teiskon Museo
Ajankohtaista
Museon historia
Päärakennus
Muut
rakennukset
Kokoelmat,
näyttelyt
Teiskon Joulu
Teiskon Joulu 2012
Lehden historia
Teiskon Joulu 1956-2011
|
Teisko-Seuran vuoden 1956 vuosikertomuksen otteessa kerrotaan:
”Edellisenä vuotena aloitettu kyläiltatoiminta on kuluneena vuotena
ollut vähäisempää, koska seura julkaisi Teiskon Joulu –nimisen
joululehden, mikä vasta syksyllä otettiin lopullisesti tavoitteeksi ja
näin lyhyeksi muodostuneen toimitusajan takia sitoi johtokunnan tähän
tehtävään.
_ _
Edellä mainittu joulujulkaisu onnistui kuitenkin olosuhteisiin katsoen
erittäin hyvin. Se ilmestyi joulukuun alkupuolella tuhannen kappaleen
painoksena ja ehdittiin vielä järjestää myyntiin kohtalaisen hyvin.
Pitäjäläiset ottivat lehden vastaan hyvin suopeasti joten menekki oli
tyydyttävä.”
Vuonna 2005 tehtiin Teiskon Joulu –lehden 50. vuosikerta. Lehden toimitusaika tuntuu
olevan suunnilleen samanmoinen kuin alkutaipaleella, joskin nykyajan
sähköinen tiedonkulku, taitto-ohjelmat ja painotekniikka ovat varmasti
helpottaneet lehden tekemisen olosuhteita.
Ensimmäisen Teiskon Joulun lukijoita toimitus tervehtii
pääkirjoituksella, jonka lopusta voi lukea ilmeisesti päätoimittaja
Sulho Mikolan kirjoittamat lauseet: ”Nyt esittäytyvä Teiskon Joulu
liittyy uutena renkaana Teisko-Seuran toimintaan. Jos ehkä nuoruuden
kokemattomuus haitanneekin lehteämme, niin toivomme iän mukana karttuvan
tietoa ja viisautta.”
Lehden kannet eivät ole vuosien saatossa noudattaneet selvää linjaa:
talvisten maisema- ja rakennuskuvien sekä joulun ajan aiheisiin
liittyvien valokuvien ohessa nähtävänä on ollut myös kesäistä
järvenpintaa, ryhmäkuvia kuoroista ja yhdistyksistä sekä muutama lapsi-
ja eläinaihe. Mainittava on myös vuoden 1971 kansikuva, joka ilmeisesti
seuraavana vuonna tapahtuvan kuntaliitoksen innoittamana oli Teiskon
vaakuna.
Mielenkiintoinen kansikuvasarja oli pääasiallisesti 1960-luvulle
sijoittuva reportaasinomainen perinnetöitä ja –tilaisuuksia kuvaava
kokonaisuus, jossa nähdään otteita menneen ajan joulun valmistelusta
leipomisineen, saunomisineen, aterioineen ja leikkeineen.
Teiskon Joulu –lehden tarkoitus on vuodesta toiseen ollut sama: olla se
hyvä lehti, josta löytyy luettavaa kaikille. Lehdessä on terveisiä
jokaiselle: on kertomuksia Teiskoon liittyvistä historiallisista
tapahtumista ja henkilöistä, perinnettä ja kotiseuturakkautta, on
tuulahduksia maailmalta. Kuvia, tarinoita, hyvän joulun toivotuksia…
Kiteytettynä vuoden 2000 päätoimittajan Kirsti Tonin pääkirjoituksen
sanoin:
”Teiskon Joulun toimituskunta toivoo, että joululehdestämme tänäkin
vuonna löytyy sopivaa luettavaa eri asioista kiinnostuneille lukijoille.
Lehtemme tuntuu olevan monelle yksi jouluun liittyvä perinne, jota
odotetaan ja arvostetaan.”
Yksi kotiseututyön tehtävistä on perinteen säilyttäminen, joten Teiskon
Joulu elää ja ilmestyy tulevinakin vuosina. Ehkä samanlaisena, ehkä
uudistettuna - kuitenkin kaikkien teiskolaisten ja Teiskon ystävien
yhteisenä lehtenä.
|