Teiskolainen viinakaappi

viinakaappi ”Tääll on ja täältä annetaan.
Tänäpänä rahalla, huomena ilman.
Ah, kuinka viina vietteleepi.
Älä kaikkia ryyppää,
jos taittuun saat.”

Viina tuli tunnetuksi Suomessa 1600-luvulla. Aluksi sitä käytettiin ruudinvalmistuksessa sekä lääkkeenä niin ihmisille kuin eläimillekin. 1600-luvun sotien seurauksena viinaa opittiin tislaamaan viljasta, ja sitä sai polttaa kotitarpeiksi. Poltto oli talollisille hyvä tulonlähde, ja viljanviljelyä alettiin suosia karjanhoidon kustannuksella. Erään tiedon mukaan yhdestä viljakapasta (4,58 l) saatiin paloviinaa tuopillinen (1,3 l).

Viinasta valtion tulonlähde

1700-luvulla taisteltiin liiallista kulutusta, ylellisyyttä ja joutilaisuutta vastaan ja tämä tavoite kohdistui myös alempiin säätyihin. Viinasta oli pitänyt aikaisemmin maksaa veroa kaupungeissa, nyt myös maaseudulla poltetusta viinasta alettiin periä vero. Näin paloviinasta tuli keskeinen valtion tulolähde.

Viinan kotipolttokieltoja määrättiin katovuosien ja muiden kriisien aikana, jolloin motiivina oli yleensä viljan säästämien parempiin tarkoituksiin. Vuoden 1733 juopumisasetuksella pyrittiin rajoittamaan liiallista juomista, jonka mukaan päihtyneenä esiintyminen oli rangaistava teko. Viinanpoltto-oikeus kytkettiin maaomistukseen ja kaupungeissa kiinteistön omistukseen. Vuonna 1866 kotipoltto kiellettiin ja valtio otti viinamonopolin itselleen.

Raittiusliike ja kieltolaki

1900-luvun alussa raittiusaate levisi Suomeen, ja sota-ajan säädökset lähes lopettivat alkoholinkäytön maassamme. Tämä sota-aikainen väkijuomakielto koettiin hyödyllisenä, ja se sai laajan kannatuksen. Kieltolaki hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti vuonna 1907 mutta senaatti jarrutti sen toimeenpanoa. Varsinainen kieltolaki tuli voimaan 1.6.1919. Se herätti paljon keskustelua, sillä se vaikutti myös ylhäisön alkoholin saantiin.

Lain rikkomisesta tuli kansanliike. Rikkomuksista tuomittiin 20 000- 30 000 henkeä vuosittain ja salakuljetettua spriitä takavarikoitiin runsaasti. Sitä tarjottiin mm. edustuspäivällisillä. Kieltolakia pidettiin henkilökohtaista vapautta loukkaavana pakkolakina. Talouspula vaati palaamista vanhaan tuottoisaan alkoholiverotukseen ja asenteet muuttuivat julkisuudessa selvästi. Kieltolaki päättyi 5.4.1932.

Lekkerit, lasit ja kanisterit

Viinaa säilytettiin tammisissa tai katajaisissa lekkereissä, joskus tynnyreissäkin. Lasipulloja alettiin käyttää 1800-luvun alkupuolella. Kuvan juomalasit on lahjoittanut Ulla Kuusela. Pirtukanisterit ovat peräsin Kauppilan tilalta, jota isännöivät Tolvilat, ja ne on museolle lahjoittanut Atro Karimaa.

Lähteet:
Ilkka Mäntylä, Suomalaisen juoppouden juuret.
Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri.
Matti Peltonen, Kerta kiellon päälle, suomalainen kieltolakimentaliteetti vuoden 1733 juopumusasetuksesta kieltolain kumoamiseen 1932.
Alkuteksti on peräisin Järvenpään isännän, Josef Mattssonin, vuonna 1835 teettämän viinakaapin ovesta.

Tupakan tarinaa

sikariteline, jossa leikkuri Kolumbuksen saapuessa Amerikkaan suurin osa Amerikan intiaaneista poltti tupakkaa piipuissa. Tupakka toimi lääkkeenä ja osana uskonnollisia rituaaleja. Kolumbus toi tupakan Eurooppaan, missä sen luultiin parantavan esimerkiksi päänsärkyä, hengenahdistusta ja yskää sekä suojaavan rutolta. Suomeen tupakka tuli 1600–luvulla.

Innokkaimpia tupakoitsijoita olivat sen ajan ylioppilaat, mutta pian tupakan käyttö myös talonpoikien keskuuteen. Tupakoinnin muodoista yleisin oli piipunpoltto 1800-luvun lopulle asti. Nuuskan käyttö oli suosittua etenkin 1700-luvulla, ja sitä seurasi 1800-luvun alussa sikari.

Sikareista savukkeisiin

Amazonin alueen intiaanit polttivat käärittyjä rullia eli sikareja. Ensimmäiset sikarit oli kääritty maissin ja palmun lehtiin. Eurooppalaiset oppivat sikarien valmistuksen 1500-luvun lopulla aluksi Espanjassa ja Portugalissa. 1800-luvulla se levisi muualle Eurooppaan. Sikarin kulutuksen huippuvuodet olivat 1800-1900-lukujen vaihteessa. Sen jälkeen sikarin kulutus jälleen väheni ja siitä tuli ylellisyystuote.

Modernin aikakauden elämäntyylin nopeutuessa myös tupakan käyttötavat nopeutuivat. Valmisteluja vaativasta piipunpoltosta oli aluksi siirrytty sikarinpolttoon ja sen jälkeen vielä nopeammin poltettavaan tuotteeseen, savukkeeseen. Sodat olivat merkittävä tekijä tupakoinnin leviämisessä.

Tupakan haitat huomattiin

Myöhemmin ihmisten liikkuvuuden lisääntyminen, kaupungistuminen ja perinteisten arvojen murros lisäsivät tupakan kulutusta. Teollisesti tuotetut savukkeet olivat suhteellisen halpoja kaupunkien työväestölle. Tupakointia tehtiin vetoavaksi mainostamalla sitä mielikuvilla. Vasta toisen maailmansodan jälkeen tupakan haittavaikutuksista saatiin yhteneväisempää tietoa.

Kuvassa olevan sikaritelineen on lahjoittanut Sampo Toni. Siinä on samassa telineessä kaikki oleellinen leikkuria myöten. Sikarilaatikoita on museolle lahjoittanut mm. Pentti Eerola.

Ylellisyydestä jokapäiväiseksi nautinnoksi

kahvinpapuja, korviketta, mylly, rännäri ja kahvipannu sekä kuppi Suomalaiset juovat mielellään kahvia. Niinpä Teiskon museossakin on paljon kahviin liittyvää esineistöä.

Ensin kahvinpavut paahdettiin rännärissä. Pavut jauhettiin kahvimyllyssä ja herkku keitettiin yleensä kuparisessa pannussa. Nautinnollisen kahvihetken kruunasi tietenkin kaunis kattaus, jota kuvassa edustaa tyylikäs ja perinteinen punaruusukuppi.

Sikuria ja voikukanjuurta

Aina ei kahvihetki ole ollut itsestäänselvyys. Sota-aikana jouduttiin säännöstelemään peruselintarvikkeita, niin myös ylellisyystarvikkeita kuten kahvia. Aluksi käytettiin kahvinkorviketta, jossa oli kahvin lisäksi mm. ruista (kuvassa), ohraa ja voikukanjuurta. Korvikkeen käyttö loppui vuonna 1943, jolloin siirryttiin vastikkeeseen. Vastike sisälsi 85% viljaa, 15% sokerijuurikasta ja sikuria. Vastikekin oli säännöstelyn alaista. Vuonna 1946 kansa sai viimein maistaa oikeaa kahvia. Kokonaan kahvin säännöstely loppui vasta vuonna 1954.

Kahvin hautajaiset

Kahvin historia Suomessa yltää aina 1740-luvulle saakka, jolloin Suomen säätyläispiirit tutustuivat kahviin. Sataluvun jälkipuolella se tuli tunnetuksi myös alemmissa yhteiskuntaluokissa.

Valtiovalta piti ylellisyyttä pahana, sillä kahvi oli kiellossa useaan otteeseen 1700-luvun lopulla. Kiellot saivat aikaan koko valtakunnassa yleisen tavan viettää kahvin hautajaisia viimeisenä kahvinjuontipäivänä. Dramaattisimmat kirjaimellisesti hautasivat kahvipannunsa tai jopa kahvikalustonsa. 1700-luvulla korviketta tehtiin mm. herneistä ja perunoista.

Lähde: Mäkeläinen, Eva-Christina, Säätyläisten seuraelämä ja tapakulttuuri 1700-luvun jälkipuoliskolla Turussa, Viaporissa ja Savon kartanoalueella, 1972.