päästävedettävä sänkyPäästävedettävä eli imperiaalisänky

 Varhaisin sänky on ollut pelkkä lauta tai penkki ilman patjaa tai muita pehmusteita.Tyynyn sijasta käytettiin päälautaa. Pikkuhiljaa nukkumapaikasta on kehittynyt pehmoinen pesä. Aikaisemmin tarvittiin tilaa säästäviä ratkaisuja ja kehitettiin kerrossänkyjä sekä levitettäviä sohvasänkyjä.

Päästävedettävä sänky, tyylinimeltään imperiaalisänky, tuli talonpoikaiskodin vierashuoneen muotiesineeksi 1800-luvun kuluessa, säätyläispiireissä se oli vakiinnuttanut asemansa jo edellisellä vuosisadalla. Koottuna se mahtui vuodevaatteineen pieneen tilaan. Sen alkutyyppi on lähtöisin 1500-luvun Italiasta ja Ranskasta.

Museon upea koristeellinen sänky on ollut käytössä Puurinkorvessa ja se on lahjoittanut Mauno Tarkkala.

(Huomautus 2005: tämä nimenomainen sänky anastettiin monen muun museoesineen ohella Teiskon Museoon tehdyssä mussossa 2005. Museon nykyinen samalla paikalla oleva päästävedettävä on Heikki ja Katrina Kuusen lahjoittama).

Arkku eli kirstu (kistu)

kirstu vuodelta 1846Arkku eli kirstu oli ensisijaisesti säilö ja sitä tarvittiin tähän tarkoitukseen myös matkoilla. Kuvassa isomman kirstun kannella on matkavakka. Asuinhuoneessa arkku
toimitti istuimen tai jopa makuusijankin virkaa.

Kansanomaisessa kulttuurissa arkku säilytti arvoesineen asemansa 1800-luvun jälkipuolelle saakka. Arvostettu asema näkyy siinä, että se on yleensä raudoitustaan myöten huoliteltua työtä ja se on talonpoikaistuvan vanhimpia maalattuja huonekaluja. Arkku varustettiin usein omistajansa nimikirjaimilla ja se oli lukollinen. Maalaus tuli 1700-luvun jälkipuolella raudoitusta tärkeämmäksi. Väreinä käytettiin harmaanvihreää, vihreänsinistä ja ruskeaa, 1800-luvulla tummansinistä ja vihreää.

Eräänä arkun yksityiskohtana mainittakoon sen toiseen päähän sovitettu, pikkuesineiden säilytyspaikaksi tarkoitettu kapea laatikko, jonka avattu kansi oli tarkoitettu pitämään arkun kantta koholla.Kuvan kirstun on museolle lahjoittanut Manta Piippula.

 


Lastenvaunut

lastenvaunut Lapsia on kuljetettu eräänlaisissa kärryissä jo 1500-luvulta lähtien, mutta vasta 1800-luvulla alettiin säännöllisesti käyttää rattaita ulkona liikkumiseen. Lastenvaunut olivat yleensä kolmipyöräisiä ja edestä vedettäviä aina 1880-luvulle saakka. Silloin Englannissa kehitettiin lainmukaiset nelipyöräiset vaunut, joissa vauva makasi selällään.

Aluksi vaunut valmistettiin koripunoksesta, mutta koska niitä oli vaikea puhdistaa, käytettiin valmistusmateriaalina myös puuta, paperimassaa ja nahkaa.

Statussymbolista hyötykäyttöön

Vaunut olivat aluksi statussymboli, ja ne saivatkin arvon mukaisia nimiä: Ascot, Parisian, Dover ja Windsor. Vaunujen kylkeen saatettiin jopa maalata sukuvaakuna. 1900-luvun alussa vaunuista tuli yhä hienostuneempia ja monimutkaisempia. Valmistettiin mm. malleja, joita voitiin muuttaa kehdoksi tai rattaiksi.

1920-luvulla eleganssi ja ylellisyys alkoivat väistyä käytännöllisyyden ja turvallisuuden tieltä. Vaunun kopan reunoja korotettiin, jousitusta parannettiin ja pyörät pienenivät. Materiaalina alettiin käyttää terästä, mikä mahdollisti teollisen valmistamisen.

Museon vaunut Kivirannasta

Suomessa on vaunuja ollut reilut 100 vuotta. Museon kauniit vaunut ovat peräisin Kivirannasta. Vaunuosa on valmistettu koripunoksesta ja kuomu nahasta. Suuret pyörät ja jousituksen puuttuminen viittaavat siihen, että vaunut ovat vanhat. Tarkkaa ajoitusta ei tiedetä.

Lähde: Marketta Frank, Lapsi 2000. Nukke- ja pukumuseon julkaisuja 2000.

(Päästävedettävä sänky ja arkku katosivat museomurrossa 2005)