Saniainen muuttaa seurakuntakotiin

saniainen Kaikilla museon esineillä on oma tarinansa kerrottavanaan, jopa komealla saniaisella, joka on ollut museolla jo vuosia.

Sotien aikana lähti paljon ihmisiä evakkoon Karjalasta. Kaukolassa eräs mummo vielä viime hetkellä nappasi mukaansa rakkaan saniaisensa. Museon saniainen on sen jälkeläisiä monennessa polvessa. Kesän ajan se kukoistaa salin ikkunalla mutta näin syksyllä, kun museon kesäkausi päättyy, saniainen viedään seurakuntatalolle hoitoon. Aikaisemmin se talvehti kirkossa.
(Huomautus: vuodesta 2014 saniainen on talvehtinut Irma Kulmalan kotona.)

Puhdetyöt

 Näin itsenäisyyspäivän aikoihin on paljon muisteltu viime sotien aikaa ja käytyjä taisteluita. Sota-aika ei kuitenkaan ollut pelkkää taistelua, vaan joutoaikoja käytettiin hyväksi, ja miehet askartelivat kaikenlaisia töitä, joita jo tuolloin kutsuttiin puhdetöiksi.

Erityisesti asemasodan aikana 1943 rintamalla levisi puhdetöiden aalto. Sotilaat kuluttivat vapaa-aikansa tekemällä pieniä esineitä, sormuksia, rasioita, valokuvakehyksiä, puukkoja ja puukontuppia. Puusta tehtiin jopa käsilaukkuja kotona odottavalle naisväelle. Eräs kesäinen museokävijä kertoi omistavansa puusta tehdyn kokonaisen kuuden hengen kahviastiaston.

Puuta ja metallia

puhdetöitäPuu oli tuttu materiaali jo kotipuolesta, tehtiinhän tuohon aikaan paljon tarvekaluja itse. Toisena materiaalina käytettiin pudonneiden lentokoneiden kevytmetalliosia, joita haettiin välillä aivan vihollisen silmien altakin. Puhdetöiden tekemisestä käytiin kilpailujakin.

Pientarvikkeiden lisäksi miehillä oli komennuksia myös raskaampiin puutöihin, kun rintamalinjojen takana veistettiin hirsikehikoita ja tehtiin taloja valmiiksikin asti.

Museon puhdetyöt

Museolla esillä olevia puhdetöitä katsellessa täytyy ihmetellä ja ihailla sitä taitoa, mikä miehillä on ollut. Vaikeissa oloissa on syntynyt todella upeita ja koristeellisia töitä. Puhdetöitä ovat Museolle lahjoittaneet mm. Aitolahden veteraaniosasto, Gunnar Kivistö, Hillevi ja Jussi Mäenpää, Väinö Keinonen Iso-Taulaniemestä sekä C.-F. Mäklin Viitaniemestä. Hänen lahjoittamansa on myös työ, jonka tekijäksi on mainittu E. Aalto.

Lähteenä Teiskon Sotaveteraanit ry:n kustantama Sodan vuodet: Teiskolaiskomppanian vaiheita vuosilta 1939-1945.

Kaikki alkoi lottamerkistä

 Minun osaltani juttusarja Teiskon Museon esineistä päättyy tähän. Niinpä onkin hyvä palata ajassa taaksepäin ja eräänlaiseen alkuun.

Ensimmäisenä kesänään Teiskon Museolla joskus 1990-luvun puolivälissä Irma Kulmala penkoi laatikoita ja kaappeja kun aikaa jäi. Silloin löytyi lottapuvun kaulukseen kiinnitettävä lottamerkki. Merkin myötä syntyi ajatus näyttelystä, jossa muisteltaisiin lottien ja sotaveteraanien arvokasta työtä. Museolla oli miehiin liittyvää esineistöä kuten puhdetöitä mutta lottien tarvikkeista oli puute.

lottamerkkiKirsti Toni ehdotti Irmalle menemistä Tampere-taloon, jossa järjestettiin ”Sinisiä hetkiä” eri teemoin. Siellä Irma tutustui Hilkka Salovaaraan, joka myös itse oli toiminut lottana. Häneltä saatiin näytteille laitettavaksi teemaan liittyvää esineistöä kuten vaatteita ja astioita sekä sairaanhoitovälineitä. Veteraaninaiset lahjoittivat Museolle mallinuken, jonka päälle voitiin pukea lottapuku.

Ennen näyttelyn avaamista virallisesti kutsuttiin Museolle kunniavieraiksi 40 teiskolaista veteraania ja lottaa kahvikupposten ääreen. Tilaisuutta emännöi Irma Kulmala, yllään aito teiskolaisen lääkintälotta Aili Liutun käyttämä puku, jonka Museolle lahjoitti tytär Irja Liuttu.

Lottamerkin löytyminen ja siitä lähtenyt idea johtivat siihen, että Teiskon Museolla on joka kesä vuosittain vaihtuva teemanäyttely. Sodan miehistä ja naisista kertova näyttelyn jälkeen esillä ovat olleet pula-aika, käsityöt, valokuvat, häät, kaste, esiliinat sekä tämän kesän teema radiot. nähtäväksi jää, mihin ensi kesänä tutustutaan!

Lähteenä Irma Kulmalan kertomus

(Kuvissa olevat lottamerkki ja puukontuppi katosivat museomurrossa 2005)